Terveisiä Pestistä!

Koska niin moni muukin kertoilee vaihtarikokemuksistaan blogin avulla niin ehkä minäkin sitten. Meikäläisen puolivuotinen Unkarissa alkoi jo reilut kolme viikkoa sitten, joten alkuhässäkästä on jo selvitty hengissä ja eläminen on alkanut pikkuhiljaa vakiintua. Ensimmäiset kolme viikkoa sujuivat kielikurssilla, joka oli hyvin intensiivinen - aamuysistä neljään koulua, jonka jälkeen visiitti jossain museossa tms. ja illalla vielä jotain ohjelmaa. Välillä alkoi väsy painaa jaloissa, mutta väliäkö tuolla. Kyseisen kielikurssin ajan asustelin Budan puolella "hotellissa", jonka taso ei päätä huimannut. Eikä huimannut hintakaan. Oikeastaan tuosta lystistä en ole vielä pulittanut forinttiakaan, koska hotellin respassa sanoivat, että meidän tulee maksaa asumisemme yliopistolle ja yliopistolta sanottiin, että maksakaa suoraan hotellille. No eipä ole minun ongelmani...

Ensimmäisen viikon kohokohta oli toki hieman keskustan pohjoispuolella, Tonavan saarella järjestetty Sziget-festari. Pari päivää tuli tuolla ihmeteltyä menoa ja muisteltua kyseisellä festarilla viettämääni aikaa pari vuotta sitten. Hinnat olivat snadisti nousseet mutta muuten meininki oli yhtä mieletön. Oma suosikkini Bad Religion oli vakuuttava ja Muse nyt kaikkine valoshow'neen ehdottomasti näkemisen arvoinen. Suosittelen edelleen lämpimästi kyseisiä hippaloita kaikille.

Toiseen viikonloppuun sijoittuivat sekä Unkarin itsenäisyyspäivä (20. elokuuta) sekä parin päivän reissu Balatonjärvelle. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet huipentuivat parinkymmenen minuutin näyttävään ilotulitukseen Tonavan rannalla ja Balatonilla sää helli niinkin mukavasti, että meikäläinen muistutti lähinnä paloautoa palattuani Budapestiin.

Tällä hetkellä kielikurssit ovat takana ja lukukauden alkuun on vielä muutama päivä aikaa. Kämppä löytyi vaivattomasti ja sijainti on varsin loistava - keskustaan pääsee kävellen parissakymmenessä minuutissa ja lähin metropysäkki on aivan vieressä. Kämpän osoitteesta juontaa myös tämä käyttämäni bloginimi - kyseinen pikkukatu on antanut nimensä kuuluisalle unkarilaiselle nuorisoromaanille, Pál utcan pojat, ja kämpän ikkunat ovat juuri tuolle kyseille kadulle.


Kolmen viikon intensiivisestä kielikurssista huolimatta täytyy todeta, että unkari on muuten aivan hemmetin hankala kieli. Ja että sukulaiskieli? No ehkä kolmeen samankaltaiseen sanaan olen törmännyt. Onneksi Budapest on suuri kansainvälinen metropoli, joten lontoollakin täällä pärjää varsin hyvin.

Kaiken kaikkiaan aika täällä on kulunut kuin siivillä ja olen nauttinut joka hetkestä alusta lähtien. Kai tässä peruspessimistinä jotain takapakkia on kohta luvassa, mutta siihen asti ajattelin nauttia elämästä Tonavan rannalla täysin rinnoin!