Ranskalaisinvaasio ja Oopperan kummitus

Jo joutui armas aika ja tätäkin reissua on takana jo puolitoista kuukautta. Aika on mennyt siivillä ja tekemistä riittää vaikka kuinka paljon. Nyt tällä viikolla tekemistä on lisännyt vielä opiskelutkin. Ei ehkä niinkään ne koulutyöt, vaan kaikki muu siihen liittyvä setti. Ei toimi nimittäin kuin se junan vessa touhu täällä entisen itäblokin mallimaassa; opettajat ovat lukukauden jo alettua vielä Ibizalla tai sitten eivät muuten vaan viitsi saapua luennolle ja yhdelle oli täysi yllätys, että englanninkieliselle kurssille saapui vaihto-opiskelijoita. Että sellaista... Mutta mitä sitä turhaan stressaamaan. Asioilla kun on tapana lutviutua, vaikka sitten vähän eri tavalla kuin sitä alunperin uskoi. Enää ainoa kysymysmerkki on paikallinen sähköinen rekisteröintiohjelma, joka onneksi on vain unkariksi ja sitä pitäisi jollain ilveellä oppia käyttämään. Ei mene kieliopiskelut hukkaan siis; toki ravintolasanasto on jo hallussa ollutkin.

Siskokin täällä piipahti tuoden mukavaa lisäväriä asuntoni ilmapiiriin. Täällä on nimittäin välillä tuntunut kuin pariisilaisessa hostellissa fransmannien vaihtuessa joka päivä. Parhaimmillaan kämpässämme oli lisäkseni jotain viisi ranskalaista nukkumassa yötään, joten välillä olo on kuin patongilla päähän lyöty. Mutta kyllä ranskalaisetkin voivat olla hyviä ihmisiä, pitivät jopa Suomesta tuodusta kainuunjuustoleipä-lakkahillo -kombosta, salmarista puhumattakaan.

Toistaiseksi olen pysynyt varsin tiiviisti täällä Budapestissa, mutta suunnitelmia on tehty reissuista vaikka kuinka. Jos homma menee niin kuin elokuvissa, niin ainakin Wieniin, Krakovaan ja Transylvaniaan pitäisi lähteä pörräämään ja reissu Italiaankin on ollut suunnitelmissa. Mutta paljon nähtävää on vielä täällä Budapestissakin; keskiviikkona kävin ostamassa kauluspaidan ja juhlistin myöhemmin tätä tekoa menemällä oopperaan. Näin meikäläisen aukko korkeakulttuurisessa sivistyksessä on nyt paikattu Puccinin Toscan myötä. Enkä edes nukahtanut, kiitos sopraanon korkean ceen ja piippuhyllyn epämukavien tuolien. Hintaakin tuli hirveät vajaat 4 euroa. Ja itse oopperatalo onkin sitten jo näkemisen arvoinen itsessään. Ensi viikolla siellä taitaisi olla Carmen, mutta koska en ole autoihminen niin taidan skipata sen. Niin, ja sitten reilun viikon päästä täällä esiintyy joku Disco Ensemble jostain Ulvilasta lämppärinään Jaakko & Jay. Taisi meikäläisen ilme lukeutua osastoon "priceless", kun törmäsin keikkamainokseen sattumalta. Vaikka tarkemmin ajateltuna eihän tuossa mitään ihmeellistä ole.

Kovasti yritimme löytää viime viikolla Hollanti-Suomi -peliä näyttävää kuppilaa. Eipä löytynyt. Toki ehdoton eurooppalainen huippupeli, suoranainen klassikko Moldova-Suomi tuli Unkarin televisiosta. Näytti siellä olevan tuttujakin katsomossa, kaiken muun sitten haluankin siitä pelistä unohtaa. Onneksi IFK sentään avasi kauden komealla voitolla.

Sellaisia terveisiä tällä kertaa. Kameraahan en omista, mutta luvatta heitän tänne pari siskoni ottamaa perinteistä turistikuvaa kotikaupungistani.

Parlamenttitalo Budavuorelta nähtynä. Oikein kaunis.

Tonavan ylittävä Ketjusilta, jonka takana Pyhän Tapanin Basilika. Ihan kivoja.

Budan linna edellisen kirkon tornista nähtynä. Hivenen tylsä.

P.S. Tulihan se laskukin sieltä hotellista sitten. Kai se pitää joskus sitten maksaakin.

Terveisiä Pestistä!

Koska niin moni muukin kertoilee vaihtarikokemuksistaan blogin avulla niin ehkä minäkin sitten. Meikäläisen puolivuotinen Unkarissa alkoi jo reilut kolme viikkoa sitten, joten alkuhässäkästä on jo selvitty hengissä ja eläminen on alkanut pikkuhiljaa vakiintua. Ensimmäiset kolme viikkoa sujuivat kielikurssilla, joka oli hyvin intensiivinen - aamuysistä neljään koulua, jonka jälkeen visiitti jossain museossa tms. ja illalla vielä jotain ohjelmaa. Välillä alkoi väsy painaa jaloissa, mutta väliäkö tuolla. Kyseisen kielikurssin ajan asustelin Budan puolella "hotellissa", jonka taso ei päätä huimannut. Eikä huimannut hintakaan. Oikeastaan tuosta lystistä en ole vielä pulittanut forinttiakaan, koska hotellin respassa sanoivat, että meidän tulee maksaa asumisemme yliopistolle ja yliopistolta sanottiin, että maksakaa suoraan hotellille. No eipä ole minun ongelmani...

Ensimmäisen viikon kohokohta oli toki hieman keskustan pohjoispuolella, Tonavan saarella järjestetty Sziget-festari. Pari päivää tuli tuolla ihmeteltyä menoa ja muisteltua kyseisellä festarilla viettämääni aikaa pari vuotta sitten. Hinnat olivat snadisti nousseet mutta muuten meininki oli yhtä mieletön. Oma suosikkini Bad Religion oli vakuuttava ja Muse nyt kaikkine valoshow'neen ehdottomasti näkemisen arvoinen. Suosittelen edelleen lämpimästi kyseisiä hippaloita kaikille.

Toiseen viikonloppuun sijoittuivat sekä Unkarin itsenäisyyspäivä (20. elokuuta) sekä parin päivän reissu Balatonjärvelle. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet huipentuivat parinkymmenen minuutin näyttävään ilotulitukseen Tonavan rannalla ja Balatonilla sää helli niinkin mukavasti, että meikäläinen muistutti lähinnä paloautoa palattuani Budapestiin.

Tällä hetkellä kielikurssit ovat takana ja lukukauden alkuun on vielä muutama päivä aikaa. Kämppä löytyi vaivattomasti ja sijainti on varsin loistava - keskustaan pääsee kävellen parissakymmenessä minuutissa ja lähin metropysäkki on aivan vieressä. Kämpän osoitteesta juontaa myös tämä käyttämäni bloginimi - kyseinen pikkukatu on antanut nimensä kuuluisalle unkarilaiselle nuorisoromaanille, Pál utcan pojat, ja kämpän ikkunat ovat juuri tuolle kyseille kadulle.


Kolmen viikon intensiivisestä kielikurssista huolimatta täytyy todeta, että unkari on muuten aivan hemmetin hankala kieli. Ja että sukulaiskieli? No ehkä kolmeen samankaltaiseen sanaan olen törmännyt. Onneksi Budapest on suuri kansainvälinen metropoli, joten lontoollakin täällä pärjää varsin hyvin.

Kaiken kaikkiaan aika täällä on kulunut kuin siivillä ja olen nauttinut joka hetkestä alusta lähtien. Kai tässä peruspessimistinä jotain takapakkia on kohta luvassa, mutta siihen asti ajattelin nauttia elämästä Tonavan rannalla täysin rinnoin!