Joko se on marraskuu?

"Time is a conspiracy against me", totesi joku ja välillä voisin allekirjoittaa väitteen. Joskus tuntuu, että aika kuluu niin kovin hitaasti, mutta nyt kun se oikeasti saisi kulua hitaasti niin mitä vielä. Miten se jo marraskuu on? Viime aikojen kohokohta oli ehdottomasti ehkä syksyn odotetuin reissu: vuokra-autolla Tour de Transylvania. Suunnitelma oli pääpirteissään seuraava: junalla Oradean kaupunkiin Romaniaan Unkarin rajan tuntumaan, vuokra-auto alle ja kuudeksi päiväksi minne sattuu Draculan maille. Lopputulos: yksi elämäni huikeimmista, ellei huikein reissu. Mutta mahtuu siihen väliinkin jotain.

Viimeksi auton rattiin on tullut koskettua joskus 3 kuukautta sitten. Milloin viimeksi manuaalivaihteiseen? En muista. Entä kahdeksanpaikkaiseen pakuun? No ei koskaan. Entäs se romanialainen liikenne? Mistä minä tiedän. Tässä lähtökohdat autoilulle ja ensimmäinen tunti meikäläisen osalta menikin hikoillen ja täristen - missään en ole nähnyt vastaavaa liikennekulttuuria. Porukka ajaa kuin viimeistä päivää. Ja silloin kun ei tarvitse väistellä kaistapäisesti autoilevia romanialaisia, on tie yleensä täynnä hevoskärryjä tai vähintään lehmiä. Ja nämä ovat siis ns. pääteitä. Mutta nopeasti pääsin tekemisen meininkiin kiinni, vaikka aika monta perisuomalaista kirosanaa tuli ilmoille päästettyä etenkin ensimmäisten päivien aikana. Ja ajoi sitä autoa onneksi muutkin, joten välillä sai vähän ottaa lepiäkin.

Jonkin verran olen elämäni aikana päässyt Eurooppaa näkemään, mutta Romania on kyllä täysin erilainen kaikkeen aiemmin kokemaani verrattuna. Vastaavaa köyhyyttä en ole ennen nähnyt. Tavallisessa romanialaiskylässä saattaa olla mitä kaunein ortodoksikirkko, pari kauniisti kunnostettua vanhaa taloa, liuta rappeutuneita hökkeleitä ja raunioitunut ydinvoimala tms. Kaupungit sen sijaan eivät eroa muusta Itä-Euroopasta niin voimakkaasti. Matkalla tutustuimme tarkemmin kolmeen kaupunkiin: Cluj-Napocaan, Sighisoaraan ja Sibiuun. Näistä etenkin pienin eli Sighisoara ja vuoden 2007 Euroopan kulttuuripääkaupunki Sibiu tekivät vaikutuksen kauneudellaan.

Olen varsin iloinen, että tulin tällaisen reissun tehneeksi, koska todennäköisesti Suomesta käsin en olisi koskaan tullut lähteneeksi Länsi-Romanian landelle pyörimään. Tilaisuus tekee varkaan ja nyt on Transylvania tsekattuna. Ja vielä Halloweenin aikaan. Voi sitä draculoiden ja mörköjen määrää kun viikonloppuna eksyi paikallisiin juottoloihin käyskentelemään.

Muuten tänne Unkarin puolelle ei mitään sen erityisempää kuulu. Toki matkalta piti jonkinlainen tauti tuoda mukanaan ja sairastelun ohella aktiviteetit ovat jääneet koulunkäyntiin. No onhan sekin ihan kivaa. Sählyäkin on tullut pitkän tauon jälkeen pelattua paikallisen liigajengin kanssa. Taso nyt on vähän mitä sattuu, mutta kivaahan se on vähän verestää muistoja, miten tuotakin lajia pelataan.

Tällaisia terveisiä täältä syksyisestä Budapestista tällä kertaa!

Jobinpostia konserttiviikoilta

Ensimmäisessä kirjoituksessani kuukausi sitten huutelin vastoinkäymisten perään. No nyt niitä sitten saatiin! Pari viikkoa sitten nimittäin asunnossa vieraili paikallinen murtovaras ja tuossa viime viikolla sitten sähkölaitos suuressa viisaudessaan päätti katkaista sähköt meiltä. Seuraavassa huikeita paljastuksia asioiden tiimoilta:

Tosiaan joku paikallinen narkki päätti sitten potkaista meidän oven hajalle ja putsata kämpän arvotavaroista. Kuitenkin säikkynä unkarilaispoikana tämä varas säikähti kämppistäni niin kovasti, että juoksi karkuun ilman sen suurempaa saalista. No tokihan olin jättänyt ipodini olohuoneen pöydälle, jottei kaverin ihan tyhjin käsin tarvinnut poistua. Olisihan se ollut noloa...

Niin ja kun viikko sitten maanantaina tulin koulusta kotiin niin sähköt olivat komeasti poikki. "Aha, sähkökatkos", ajattelin minä. Mutta kun naapurilla valot toimivat niin pienen pieni epäilys heräsi syvällä sisimmässäni. Ja voi kuulkaas! Kyllähän se niin oli, että edellinen vuokralainen ei ollut juuri sähkölaskujaan maksanut, eikä sähkölaitos ollut jaksanut hirveästi ilmoitella tästä. Ja niin sitten herrat József ja Lajos tulivat ja katkaisivat sähköt meiltä. Onneksi pimennys saatiin vuorokaudessa päätökseen kun vuokranantaja kävi laskut hoitamassa.

Mutta tylsäähän se elämä olisi, jos ei mitään koskaan tapahtuisi. En ole ennen ollut asuntomurtoa todistamassa ja sähkölaitoksenkin kanssa on aina ennen elämä ollut mutkatonta. Elämyksiä, katsokaas! Ja taas osaa nauttia niistä mukavimmista asioista enemmän, kun välillä saa maistaa unkarilaista kakkaa. Ja kyllä niitä mukaviakin kokemuksia on viime viikkoihin mahtunut. Kolme viikkoa sitten tuli käytyä jo kolmatta kertaa tämän reissun aikana Balaton-järvellä ja olihan se hauskaa ottaa aurinkoa syyskuun viimeisinä päivinä. Siitä seuraava viikonloppu taasen sujui Wienissä, joka sekin on varsin kaunis kaupunki. Ja olihan se hauskaa parin kuukauden tauon jälkeen ymmärtää edes auttavasti paikallista kieltä, vaikka saksantaitoni varsin ruosteessa onkin.Viime viikonloppuna suunnaksi tuli Krakova ja bussilla painettiin Slovakian läpi tuonne Etelä-Puolan kultturelliin suurkaupunkiin. Slovakian luonto ihastutti, Krakovan vanhakaupunki ihastutti ehkä vielä enemmän ja Auschwitz järkytti. Auringon laskiessa ja illan pimentyessä Birkenaun loputtomat parakkirivit ja piikkilanka-aidat jättivät paljon miettimisen aihetta.

Budapestissa on koulun ohella tullut viime aikoina juostua erilaisissa konserteissa päivästä toiseen. Yksi hauskimmista oli tuo jo aiemmin mainittu Disco Ensemble / Jaakko & Jay, jotka soittivat yhdessä kaupungin parhaista keikkapaikoista, mutta varsin pienessä huoneessa, mikä taas teki tunnelmasta hyvin mainion. Viikon toinen suomalaisnimi Jesse jäi tosin näkemättä yllättäen ja pyytämättä iskeneen sairauden vuoksi.

Ensi viikonloppu sujuu pitkästä aikaa täällä kotosalla, samoin kuin sitä seuraava. Tämän jälkeen tarkoitus olisi hypätä Romaniaan vievään junaan, vuokrata auto ja muutaman päivän ajan seikkailla Draculan mailla Transylvaniassa. Tätä odotan varsin innolla.

Ranskalaisinvaasio ja Oopperan kummitus

Jo joutui armas aika ja tätäkin reissua on takana jo puolitoista kuukautta. Aika on mennyt siivillä ja tekemistä riittää vaikka kuinka paljon. Nyt tällä viikolla tekemistä on lisännyt vielä opiskelutkin. Ei ehkä niinkään ne koulutyöt, vaan kaikki muu siihen liittyvä setti. Ei toimi nimittäin kuin se junan vessa touhu täällä entisen itäblokin mallimaassa; opettajat ovat lukukauden jo alettua vielä Ibizalla tai sitten eivät muuten vaan viitsi saapua luennolle ja yhdelle oli täysi yllätys, että englanninkieliselle kurssille saapui vaihto-opiskelijoita. Että sellaista... Mutta mitä sitä turhaan stressaamaan. Asioilla kun on tapana lutviutua, vaikka sitten vähän eri tavalla kuin sitä alunperin uskoi. Enää ainoa kysymysmerkki on paikallinen sähköinen rekisteröintiohjelma, joka onneksi on vain unkariksi ja sitä pitäisi jollain ilveellä oppia käyttämään. Ei mene kieliopiskelut hukkaan siis; toki ravintolasanasto on jo hallussa ollutkin.

Siskokin täällä piipahti tuoden mukavaa lisäväriä asuntoni ilmapiiriin. Täällä on nimittäin välillä tuntunut kuin pariisilaisessa hostellissa fransmannien vaihtuessa joka päivä. Parhaimmillaan kämpässämme oli lisäkseni jotain viisi ranskalaista nukkumassa yötään, joten välillä olo on kuin patongilla päähän lyöty. Mutta kyllä ranskalaisetkin voivat olla hyviä ihmisiä, pitivät jopa Suomesta tuodusta kainuunjuustoleipä-lakkahillo -kombosta, salmarista puhumattakaan.

Toistaiseksi olen pysynyt varsin tiiviisti täällä Budapestissa, mutta suunnitelmia on tehty reissuista vaikka kuinka. Jos homma menee niin kuin elokuvissa, niin ainakin Wieniin, Krakovaan ja Transylvaniaan pitäisi lähteä pörräämään ja reissu Italiaankin on ollut suunnitelmissa. Mutta paljon nähtävää on vielä täällä Budapestissakin; keskiviikkona kävin ostamassa kauluspaidan ja juhlistin myöhemmin tätä tekoa menemällä oopperaan. Näin meikäläisen aukko korkeakulttuurisessa sivistyksessä on nyt paikattu Puccinin Toscan myötä. Enkä edes nukahtanut, kiitos sopraanon korkean ceen ja piippuhyllyn epämukavien tuolien. Hintaakin tuli hirveät vajaat 4 euroa. Ja itse oopperatalo onkin sitten jo näkemisen arvoinen itsessään. Ensi viikolla siellä taitaisi olla Carmen, mutta koska en ole autoihminen niin taidan skipata sen. Niin, ja sitten reilun viikon päästä täällä esiintyy joku Disco Ensemble jostain Ulvilasta lämppärinään Jaakko & Jay. Taisi meikäläisen ilme lukeutua osastoon "priceless", kun törmäsin keikkamainokseen sattumalta. Vaikka tarkemmin ajateltuna eihän tuossa mitään ihmeellistä ole.

Kovasti yritimme löytää viime viikolla Hollanti-Suomi -peliä näyttävää kuppilaa. Eipä löytynyt. Toki ehdoton eurooppalainen huippupeli, suoranainen klassikko Moldova-Suomi tuli Unkarin televisiosta. Näytti siellä olevan tuttujakin katsomossa, kaiken muun sitten haluankin siitä pelistä unohtaa. Onneksi IFK sentään avasi kauden komealla voitolla.

Sellaisia terveisiä tällä kertaa. Kameraahan en omista, mutta luvatta heitän tänne pari siskoni ottamaa perinteistä turistikuvaa kotikaupungistani.

Parlamenttitalo Budavuorelta nähtynä. Oikein kaunis.

Tonavan ylittävä Ketjusilta, jonka takana Pyhän Tapanin Basilika. Ihan kivoja.

Budan linna edellisen kirkon tornista nähtynä. Hivenen tylsä.

P.S. Tulihan se laskukin sieltä hotellista sitten. Kai se pitää joskus sitten maksaakin.

Terveisiä Pestistä!

Koska niin moni muukin kertoilee vaihtarikokemuksistaan blogin avulla niin ehkä minäkin sitten. Meikäläisen puolivuotinen Unkarissa alkoi jo reilut kolme viikkoa sitten, joten alkuhässäkästä on jo selvitty hengissä ja eläminen on alkanut pikkuhiljaa vakiintua. Ensimmäiset kolme viikkoa sujuivat kielikurssilla, joka oli hyvin intensiivinen - aamuysistä neljään koulua, jonka jälkeen visiitti jossain museossa tms. ja illalla vielä jotain ohjelmaa. Välillä alkoi väsy painaa jaloissa, mutta väliäkö tuolla. Kyseisen kielikurssin ajan asustelin Budan puolella "hotellissa", jonka taso ei päätä huimannut. Eikä huimannut hintakaan. Oikeastaan tuosta lystistä en ole vielä pulittanut forinttiakaan, koska hotellin respassa sanoivat, että meidän tulee maksaa asumisemme yliopistolle ja yliopistolta sanottiin, että maksakaa suoraan hotellille. No eipä ole minun ongelmani...

Ensimmäisen viikon kohokohta oli toki hieman keskustan pohjoispuolella, Tonavan saarella järjestetty Sziget-festari. Pari päivää tuli tuolla ihmeteltyä menoa ja muisteltua kyseisellä festarilla viettämääni aikaa pari vuotta sitten. Hinnat olivat snadisti nousseet mutta muuten meininki oli yhtä mieletön. Oma suosikkini Bad Religion oli vakuuttava ja Muse nyt kaikkine valoshow'neen ehdottomasti näkemisen arvoinen. Suosittelen edelleen lämpimästi kyseisiä hippaloita kaikille.

Toiseen viikonloppuun sijoittuivat sekä Unkarin itsenäisyyspäivä (20. elokuuta) sekä parin päivän reissu Balatonjärvelle. Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet huipentuivat parinkymmenen minuutin näyttävään ilotulitukseen Tonavan rannalla ja Balatonilla sää helli niinkin mukavasti, että meikäläinen muistutti lähinnä paloautoa palattuani Budapestiin.

Tällä hetkellä kielikurssit ovat takana ja lukukauden alkuun on vielä muutama päivä aikaa. Kämppä löytyi vaivattomasti ja sijainti on varsin loistava - keskustaan pääsee kävellen parissakymmenessä minuutissa ja lähin metropysäkki on aivan vieressä. Kämpän osoitteesta juontaa myös tämä käyttämäni bloginimi - kyseinen pikkukatu on antanut nimensä kuuluisalle unkarilaiselle nuorisoromaanille, Pál utcan pojat, ja kämpän ikkunat ovat juuri tuolle kyseille kadulle.


Kolmen viikon intensiivisestä kielikurssista huolimatta täytyy todeta, että unkari on muuten aivan hemmetin hankala kieli. Ja että sukulaiskieli? No ehkä kolmeen samankaltaiseen sanaan olen törmännyt. Onneksi Budapest on suuri kansainvälinen metropoli, joten lontoollakin täällä pärjää varsin hyvin.

Kaiken kaikkiaan aika täällä on kulunut kuin siivillä ja olen nauttinut joka hetkestä alusta lähtien. Kai tässä peruspessimistinä jotain takapakkia on kohta luvassa, mutta siihen asti ajattelin nauttia elämästä Tonavan rannalla täysin rinnoin!